Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

SAK & Skillplus: Paranna digitaitojasi ilmaisilla kursseilla

16.6.2022

Koronakriisi on vaikuttanut kaikkien työhön tavalla tai toisella. Työtehtävät ovat todennäköisesti joko muuttuneet tai päättyneet. Työn murros ei kuitenkaan pääty koronakriisiin. Digitalisaatio, automatisaatio ja tekoälyn kehittyminen vaikuttavat työtehtäviin jatkossakin.

Vuoteen 2022 mennessä 54 % kaikista työntekijöistä tulee tarvitsemaan kattavaa uudelleenkoulutusta tai taitojen parantamista (lähde: WEF). 85 % työpaikoista EU:n alueella vaatii vähintään perustason digitaalisia taitoja (Cedefop). 

SkillPluss on SAK:n, Työväen Sivistysliiton ja Googlen tarjoama koulutuspaketti. Ilmaiset tuovat digitaalisia taitoja työntekijöille, joiden alat ovat joutuneet koronakriisin ja nopeasti muuttuvan maailman kouriin. 

Osallistu sinulle sopivalla tavalla, mutta aina ilmaiseksi

  • Omaan tahtiin käytävät verkkokoulutukset löydät sivulta https://skillplus.thinkific.com/. Koulutusten aiheet ovat Tietoturva ja yksityisyys, Johdatus koneoppimiseen ja tekoälyyn sekä Jatkuva oppiminen. Muista luoda käyttäjätili ja kirjautua sisälle, jotta saat kurssisisällöt käyttöösi (käyttäjätilin saat luotua oikeasta ylänurkasta valitsemalla Kirjaudu sisään).
  • Seuraavien etänä toteutettavien livekoulutusten aikataulut ja ilmoittautumislomakkeen löydät osoitteesta https://www.tsl.fi/hankkeet/skillplus.html. Koulutuksen kesto on 8 tuntia. Koulutuksen aikana opit tietoturvasta ja yksityisyydestä, otat haltuun pilvipalvelut ja vahvistat viestinnän sekä jatkuvan oppimisen taitoja. Seuraavat livekoulutukset järjestetään syksyllä 2022.
  • Voit myös järjestää Skillplus-lähikoulutuksen. Lähikoulutuksia voi järjestää räätälöitynä tietylle työpaikalle, kohdennetusti tietyn ammattiliiton/osaston jäsenille tai kaikille avoimina ryhminä. Ryhmissä opiskellaan opettajan johdolla paikan päällä. Lähikoulutukset ovat pääsääntöisesti yhden päivän mittaisia ja koulutuksissa on käytössä SkillPlussan tietokoneet. Lähikoulutuksissa ota yhteyttä projektipäällikkö Kim Kataiseen kim.katainen@tsl.fi.

Kaikki koulutusmuodot ovat ilmaisia.