Työhyvinvoinnista puhutaan paljon. Siitä tehdään hankkeita, kyselyitä ja suunnitelmia. Paperilla kaikki voi näyttää usein hyvältä: henkilöstöä kuunnellaan, jaksamista seurataan ja tulevaisuuteen katsotaan vastuullisesti. Todellisuus työpaikan arjessa voi kuitenkin olla aivan toinen.
Jos työhyvinvointihanke jää työntekijän näkökulmasta pannukakuksi, kysymys ei ole vain epäonnistuneesta projektista. Kyse on siitä, onko työpaikan todellista tilannetta uskallettu katsoa rehellisesti. Henkilöstötutkimuksen tulokset kertovat karua kieltä. Jaksaminen on heikkoa, kuormitus kasvaa ja työn arki ei vastaa sitä kuvaa, jota juhlapuheissa halutaan antaa.
Yksi konkreettinen esimerkki on yötyön lisääntyminen. Jos työntekijöille suunnitellaan enemmän öitä ja raskaampia työvuoroja tilanteessa, jossa jaksaminen on jo valmiiksi koetuksella. Ratkaisu muistuttaa ajatusta, että alkoholismista yritettäisiin parantua alkoholilla. Kuormitusta ei vähennetä lisäämällä kuormitusta.
Työnantajan vastuu
Työnantajan vastuulla on suunnitella työ niin, että se on kestävää myös käytännössä. Vastuu ei voi kadota sen taakse, että asioita selitetään sopimattomuudella, resurssipulalla tai välttämättömyydellä. Jos suunnittelu aiheuttaa jatkuvaa väsymystä, palautumattomuutta ja kokemusta siitä, ettei työntekijän ääntä kuulla, ongelma ei ole työntekijässä vaan järjestelmässä.
Sopimattomuus ei ole juurisyy
On syytä sanoa asia suoraan: RAU ry:n sopimusten irtisanominen ei ole työssäjaksamisen ongelmien juurisyy, eikä sitä pidä käyttää savuverhona todellisten ongelmien peittämiseen. Työssä jaksamisen kriisi ei syntynyt yhdessä yössä, eikä vasta sopimusten irtisanomisen jälkeen.
Se oli olemassa jo aiemmin, näkyi arjessa, henkilöstötutkimuksessa ja kuului henkilöstön kokemuksissa. Kuormittavat työvuorot, riittämätön palautuminen ja tunne siitä, että työntekijöiden ääni ohitetaan, eivät ole sopimusteknisiä yksityiskohtia vaan vakavia työelämän ongelmia.
Jos nämä ongelmat yritetään nyt selittää pelkästään sopimusten irtisanomisella, kyse on vastuun väistelystä. Todellisuudessa ongelmiin olisi pitänyt puuttua jo paljon aikaisemmin.
Työhyvinvointi ei ole sana henkilöstöstrategiassa eikä hanke, joka kuitataan valmiiksi raportin sivuilla. Se on arjen tekoja, työvuorojen suunnittelua, kuormituksen hallintaa ja aitoa halua kuulla työntekijöitä. Haaveiden ja todellisuuden välinen ero kaventuu vasta silloin, kun puhe muuttuu teoiksi. Muuten jäljelle jää vain yhteenveto: todellisuus ei vastaa lupauksia.
Niko-Petteri Koski
RAU:n pääluottamusmies, VR-Yhtymä veturinkuljettajat
