VR-Yhtymä on ilmoittanut aloittavansa muutosneuvottelut Riihimäen miehistöpisteessä. Muutosneuvottelut eivät johda VR:n mukaan henkilövähennyksiin, mutta voivat aiheuttaa olennaisia työehtojen muutoksia.
Kaavaillut muutokset johtaisivat useiden henkilöiden siirtämiseen toiselle paikkakunnalle ja käytännössä Riihimäen lähiliikenneyksikön toiminnan lakkauttamista. Muutokset on tarkoitus toteuttaa kesään 2026 mennessä.
Riihimäen veturinkuljettajien arki muuttumassa merkittävästi – ostoliikenteen kilpailutukset lisäävät epävarmuutta
Rautatiealan Unioni RAU ry:n puheenjohtaja Markku Lehtinen vaatii työnantajalta vastuullista toimintaa asiassa.
– Vastuullisuus tarkoittaa aitojen neuvotteluiden toteutumista siten, että vaihtoehdot käydään avoimesti läpi ja löydetään kaikkia tyydyttävä ratkaisu.
Lehtinen muistuttaa, että työmatkan pidentyminen tai muutto toiselle paikkakunnalle on henkilölle aina suuri asia, joka vaikuttaa myös työn ulkopuoliseen elämään merkittävästi.
Työntekijöiden huolta voivat lisätä myös alan muutokset.
– Kaavailtuihin toimenpiteisiin liittyy merkittävää epävarmuutta myös tulevien ostoliikenteen kilpailutusten myötä, sillä ei ole tiedossa, miten nämä asiat järjestetään, Lehtinen korostaa.
Lisätietoja
Markku Lehtinen
Rautatiealan Unionin puheenjohtaja
Markun yhteystiedot