Pj Markku Lehtinen ja hallituksen jäsen Matti Jämsä tapasivat Traficomin edustajia 9.4.2025. Tapaaminen järjestettiin RAU:n pyynnöstä.
Tapaamisessa RAU:n edustajat kertoivat näkemyksiä rautateiden ostoliikenteen järjestämisestä ja siihen liittyvistä suunnitelmista. Kalustoyhtiön pääomittamiseen pitää varata riittävästi rahaa, jotta myös tulevaisuudessa pystytään säilyttämään vähintään nykyisen tasoinen raideliikenteen kattavuus Suomessa. Liikennettä ei tule karsia. Karsiminen voi johtaa negatiivisen kehityksen kierteeseen, jonka johdosta rautateiden henkilöliikenne Suomessa lähtee vähenemään.
Henkilöstön aseman turvaamiseen tulee saada eri toimijoiden sitoumukset. Työntekijöiden siirtyminen vanhoina työntekijöinä pitää olla lähtökohta kilpailutetun liikenteen kenties siirtyessä uudelle toimijalle.
Tapaamisen yhteydessä Traficom esitti myös kysymyksiä esimerkiksi veturinkuljettajien työehtosopimuksesta sekä työvuorojen järjestämisestä.
Seuraava tapaaminen järjestetään 28.5.2025. Tapaamisessa Traficomin kysymyksiä käydään läpi tarkemmin.